Muovipussien historia

Cybertron havaitsi nitroselluloosan plastisuuden, ja sen valmistamat asiat olivat edelleen läpäisemättömiä. Hän käytti sitä kauniiden riisikulhojen, kuppien, pullojen ja teekannujen valmistukseen. Hän ihaili mestariteoksiaan ja kirjoitti kirjeen ystävälleen, kuuluisalle tiedemiehelle Faradaylle. Valitettavasti Faraday ei välittänyt ennen kuin valokuvaaja ilmestyi. Valokuvaaja Alexander Parksilla on monia harrastuksia, ja valokuvaus on yksi niistä. 1800-luvulla ihmiset eivät voineet ostaa valmiita-valokuvafilmejä ja kemikaaleja kuten nykyään, ja heidän on usein tehtävä mitä he tarvitsivat. Jokaisen valokuvaajan on siis oltava myös kemisti.

Tämän maagisen materiaalin "esi-isä" on kasveissa runsain selluloosa.

Vuonna 1845, kun kemisti Sebtan, joka asui Baselin kaupungissa Sveitsin luoteisosassa, kokeili kotona, osui vahingossa pöytään väkevällä rikkihapolla ja väkevällä typpihapolla. Hän nosti kiireesti vaimonsa esiliinan pyyhkiäkseen pöydän. Sekoitettu happo. Hektisen jälkeen hän ripustaa esiliinan liedelle ja leipoo sen. Yllättäen esiliina iskee ja palaa ja muuttuu hetkessä tuhkaksi. Cybertron palasi laboratorioon tämän "merkittävän löydön" ja toistuvien "onnettomuuksien" kanssa. Monien kokeiden jälkeen Cybertron löysi lopulta syyn: alkuperäisen esiliinan pääkomponentti oli selluloosa, joka oli kosketuksissa väkevän typpihapon ja väkevän rikkihapon seoksen kanssa muodostaen nitroselluloosaesteriä, jota myöhemmin käytettiin laajasti nitroselluloosassa. .

Yksi valokuvauksessa käytetyistä materiaaleista on "puuvilla", joka on "nitroselluloosa"-liuos, eli nitraattiselluloosan liuos alkoholissa ja eetterissä. Sitä käytettiin valoherkkien kemikaalien liimaamiseen lasiin, jotta saatiin vastaava nykypäivän valokuvafilmi.

1950-luvulla Parks tutki erilaisia ​​tapoja käsitellä puuvillaa. Eräänä päivänä hän yritti sekoittaa puuvillaa kamferiin. Hänen yllätyksekseen sekoitus tuotti joustavan materiaalin, joka oli taivutettava. Parks kutsui ainetta "Paxiniksi", joka oli varhaisin muovi.

Parks käytti "Paxinia" erilaisten esineiden valmistukseen: kammat, kyniä, nappeja ja koruja. Parks ei kuitenkaan ole kovinkaan bisnestietoinen ja on menettänyt rahaa omasta yrityshankkeestaan. 1900-luvulla ihmiset alkoivat tutkia muovin uusia käyttötapoja. Lähes kaikki perheessä voidaan valmistaa jostain muovista.

Jatka Parksin tulosten kehittämistä ja hyödynnä siitä ja jätä se muille keksijöille. John Wesley Hayat, kirjapaino New Yorkista, näki tämän mahdollisuuden vuonna 1868, kun biljardi{2}}valmistaja valitti norsunluun puutteesta. Hayat paransi valmistusprosessia ja antoi uuden nimen "Paxos" - "Civil" (väärä norsunluu). Hän sai -valmiit markkinat biljardivalmistajilta ja valmisti pian erilaisia ​​tuotteita muovista.

Varhaiset muovit olivat alttiita tulelle, mikä rajoitti niiden valmistukseen käytettyjen tuotteiden valikoimaa. Ensimmäinen muovi, joka kestää korkeita lämpötiloja, on "Beckerett". Leo Beckland voitti patentin vuonna 1909.

Vuonna 1909 yhdysvaltalainen Baeland syntetisoi ensimmäisen kerran fenolisen muovin. 1930-luvulla otettiin käyttöön nailon, ja sitä kutsuttiin "yhdistettynä hiilen, ilman ja veden kanssa, ohuempi kuin hämähäkkisilkki, kovempi kuin teräs ja parempi kuin silkki". Niiden syntyminen loi perustan erilaisten muovien keksinnölle ja tuotannolle. Toisen maailmansodan petrokemian teollisuuden kehityksen myötä muoviraaka-aine korvasi hiilen öljyllä, ja myös muoviteollisuus kehittyi nopeasti.

Muovi on erittäin kevyt aine, jota voidaan pehmentää kuumentamalla erittäin alhaisessa lämpötilassa ja josta voidaan tehdä erilaisia ​​muotoja halutessaan. Muovituotteet ovat värikkäitä, kevyitä, putoamattomia, taloudellisia ja kestäviä. Sen ulkonäkö ei ole vain tuonut mukavuutta ihmisten elämään, vaan myös edistänyt suuresti teollisuuden kehitystä.